Yrityksen tarina

Teollisuuden tarkastuspalveluita vuodesta 2010

Tarkastuslaitostoiminta avautui Suomessa kilpailulle vuonna 1998, jolloin julkisessa omistuksessa olevia tarkastuslaitoksia alettiin yksityistää kilpailun lisäämiseksi ja toiminnan tehostamiseksi. Tällöin Suomeen syntyi kaksi suurta tarkastuslaitosta, jotka sittemmin ovat siirtyneet ulkomaiseen omistukseen.


Insteam perustettiin vuonna 2010. Aluksi tarkastuspalveluita tehtiin alihankintana laadunvarmistuspalveluiden ohessa. Lainsäädännön muututtua aloitettiin akkreditointiprosessi hyväksytyksi tarkastuslaitokseksi. Insteam Oy auditoitiin FINASin toimesta uuden standardin ISO/IEC 17020:2012 mukaan ja hyväksyttiin tarkastuslaitokseksi Turvallisuus- ja kemikaaliviraston päätöksellä vuonna 2013.


Auditoinnin aikana tehtiin myös yritysjärjestelyitä. Insteam Oy:stä eriytettiin omaksi yhtiökseen asiantuntijapalveluita tarjoava Insteam Consulting Oy. Järjestelyillä saavutettiin haluttu tarkastustoiminnan ehdoton riippumattomuus, joka on yksi tärkeä toimintaamme ohjaava periaate.


Insteam Oy on täysin kotimainen tarkastuslaitos. Laajennamme toimipisteverkostoamme kaikkialle Suomeen ollaksemme lähellä asiakasta ja palvellaksemme kustannustehokkaasti.

Insteamista lyhyesti

Insteam Oy on suomalaisomistuksessa oleva tarkastus-, testaus-, laadunvarmistus- ja koulutuspalveluita tuottava tarkastuslaitos. Palvelumme tarjoavat turvallisuutta, käytettävyyttä ja toimintavarmuutta. Toimimme eri teollisuudenaloilla ja asiakkainamme on niin suuria kuin pieniäkin toimijoita prosessi-, kemian- ja energiateollisuudesta sekä julkishallinnosta.


Olemme kasvuhakuinen yritys ja kotimaan lisäksi toimimme useissa Euroopan maissa olevissa asiakaskohteissa. 


Asiakkailta saatu palaute sekä seuraavat arvot ohjaavat toimintaamme ja sen kehittämistä:

  • toiminnan riippumattomuus
  • asiakkaan näkemysten syvällinen ymmärtäminen
  • luottamus ja luotettavuus
  • hyvät käytännöt.
Insteam

Toimintatapamme

Riippumattomuus ja puolueettomuus ovat toimintaamme ohjaavia keskeisiä periaatteita. Toimintatapamme on asiakaslähtöinen ja perustuu kokemuksen myötä tehokkaaksi hiottuihin käytäntöihin.


Asiakassuhteessa luottamus syntyy ammattitaitoisen ja laadukkaan toiminnan tuloksena. Olemme ansainneet asiakkaidemme luottamuksen hoitamalla asiat täsmällisesti, pysymällä sovituissa aikatauluissa ja toimitussisällöissä sekä ymmärtämällä asiakkaan näkökulman ja toiminnan lainalaisuudet. Vahvuuksiamme ovat kokemus ja vankka ammatillinen asiantuntemus.


Kehitämme toimintaamme jatkuvasti asiakkailta saamamme palautteen mukaisesti.

Insteam

Organisaatiomme

Tällä hetkellä toimimme Turun, Helsingin, Kotkan, Harjavallan, Tampereen ja Kuopion toimistoista käsin. Kasvamme voimakkaasti: rekrytoimme ammattitaitoisia ja kokeneita tarkastajia ja laajennamme toimipisteverkostoamme palvellaksemme asiakkaitamme entistä kattavammin. Koulutamme tiimiimme myös tulevaisuuden osaajia mm. opinnäytetyöprojektien kautta.

Insteam

Yritysvastuu

Olemme asiantuntijoista koostuva palveluorganisaatio, jonka tarkoituksena on tuottaa asiakkaan liiketoimintaa tukevia tarkastus-, laadunvarmistus- ja koulutuspalveluita. Haluamme toimia vastuullisesti osana ympäröivää yhteiskuntaa vähentäen liiketoimintaan sisältyviä ekologisia, sosiaalisia ja taloudellisia riskejä.


Otamme toiminnassamme huomioon eri sidosryhmät ja panostamme henkilöstön kouluttamiseen. Keräämme hyviä käytäntöjä ja hiljaista tietoa toimintamme kehittämiseksi ja henkilökuntamme parhaaksi. Joustavana ja dynaamisena organisaationa tarjoamme työntekijöillemme mielekkään ja motivoivan työympäristön.

Insteam